Maskotti

Ensimmäisen vuoden kevät oli mielenkiintoista ja kiireistä aikaa. Tein alunperin omia projektejani koululla, mutta olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja tarjoutui mahdollisuus päästä tekemään Jyväskylän kenttäurheilijoille maskottipuku heidän maskotistaan Väiskistä.

Alkuperäinen jo hieman kulahtanut Väiski.

Alkoi tapaamisten ja suunnittelun ketju ja neuvottelimme pukuun tulevista osista muun muassa sähköpostilla, kävin myös paikan päällä heidän toimistollaan katsomassa Väiski-pehmolelua ja ottamassa siitä mallia. Neuvottelimme mm. siitä millaiset jalkatassut ja käsitassut pukuun tulisi, sekä pään ja verkkaripuvun koosta.

Juttu on pitkä, joten käsittelen osan kerrallaan ja osiot on otsikoitu kunkin palan mukaan. :)

The Pää

Maskottipään tekeminen on aivan oma lukunsa verrattuna ompeluun. Se on pikemminkin jonkinlaista muotoilun, veistämisen ja liimaamisen yhdistelyä ja vasta lopulta pää päällystetään kankaalla. Olin tutustunut vaahtomuoviin omien harrastusteni parissa, sillä kokeilin tehdä huvin vuoksi päätä itselleni, joten homma ei ollut täysin vierasta ja uskalsin ottaa työn vastaan.

Erlaisia viritelmiä pään pohjaksi. Ohjeet tällaisten päiden
tekemiseen ovat hyvin vaihtelevia ja soveltavia, joten
tämäkin prosessi oli todella kokeilupohjaista. Runko,
jota lopulta käytin, on ylhäällä vasemmalla.

Perusmuotoon päätymisen vaiheet.

Työvaiheita on hauska katsoa jälkeenpäin, jos on ottanut tarpeeksi kuvia, kun muotojen edistymisen ja hioutumisen voi nähdä vielä selkeämmin kuin mitä sen voi hahmottaa tehdessä. Palasia lisäämällä ja leikkaamalla muotoilin hahmolle leuan ja posketkin saivat oman muotonsa. Eriväriset palaset vain hämäävät vähän, sillä lopullisessa muodossa pään sivut eivät tule jäämään niin selkeiksi kuin välivaiheessa. Hahmottelin Väiskille silmiä paperisilmien avulla, koska edes jonkinlaiset silmät auttavat tarkailemaan pään muotoa ja silmien kokoa paremmin.

Kuumaliima on todellakin kuumaa ja palasia liimatessa kosketuksilta ei oikein voi välttyä,
on vain toivottava ettei liima tartu kovin pahasti kiinni sormiin. Liimaaminen vaatii myös
kärsivällisyyttä, sillä paloja on pidettävä toisiinsa vasten painettuina tarpeeksi kauan,
että ne tarttuvat kunnolla kiinni.

Epämääräinen pläjäys korvia eri kokeiluvaiheista. Hain lähinnä muotoa ja kokoa ja kokeilin huvikseni myös pitkäkarvaista korvaa. Ja oikeassa alareunassa on lopullinen korvamalli!

Kaavan muotoilua kokeilukankaan avulla.

Kun pään muoto oli kasassa pääsin vihdoin päälllystysvaiheeseen. Käytin monien muidenkin käyttämää taktiikkaa ja teippasin pään ensin kauttaaltaan teipillä, johon piirsin saumojen paikat. Leikattuani palat irti asettelin ne paperille ja tein sovituskankaasta proton jolla kokeilin että syntynyt huppu istuu mahdollisimman hyvin.

Vaikein asia oli ehkä se, ettei täydellisyyteen voi tässä vaiheessa pyrkiä, sillä kankaan kiinni liimaaminen tasoittaa loput rypyt.

Varsinainen kangas (joka on softshelliä nurin päin). Osittain
ommeltuna pöydällä ja ensimmäinen mallaus päälle.

Nenä! Leikkasin nenän muodon irti
pohjasta ja päällystin punaisella huovalla.

Työstin ensin vaahtomuovin päälle tulevan osan,
mutta kaulan peitoksi piti luonnollisesti ommella
kauluri, ettei oma kaula näy.

Oikeanpuoleisessa kuvassa ollaan jo loppusuoralla, ompelin korvat kiinni, liimasin nenän ja silmät ja lopulta vielä hampaat. Silmät ovat verkkokangasta ja tein niihin pupillit muustalla kankaanpainovärillä.

Asettelin hupun paikalleen liimaamalla sitä vähän kerrallaan kiinni ja lopulta ompelin takaraivoon jääneen aukon ulkopuolelta umpeen käsin.

Pelkkä päällynen ilman vaahtomuovia
 on painajaisten ainesta.

Siinä se nyt on: The Pää! Hartioille yltävä kauluri jää tukevasti takin alle piiloon.

Tassut

Varpaiden muodon kehitys. Ylimpänä
näkyvän jalan rungon piirsin lätkimällä
paperia kengän päälle, piirtämällä siihen
viivat ja leikkaamalla kaavan sitten auki.

Tassujen tekotavan keksiminen oli hieman hankalaa, sillä niistä piti tulla tarpeeksi solakat ja pienet, jotta niillä olisi helppo liikkua ja lisäksi niiden piti mahtua useamman kokoiseen jalkaan. Päädyimme neuvottelujen jälkeen siihen, että tassuista tulisi omien kenkien päälle laitettavat ja niissä olisi jonkinlaiset kuminauha- tai tarrakiinnitykset.

Alla on varpaiden muotoilua ja liittäminen runkoon sekä kuminauhasysteemien kokeilua. Oli heti selkeää että keskelle tarvitsisi laittaa kuminauha, ja kokeilujen katta huomasin, että eteen tarvitaan myös yksi. Minulla oli kahdet erikokoiset kengät, joiden avulla mitoitin kuminauhojen pituutta sopivaksi. Kantapään takaa menevä kuminauha kiinnittää vielä tassun paremmin kenkään kiinni.

Tassujen päällystäminen

Käytin tassujen kaavojen piirtämiseen samaa teippipäällystystyyliä kuin päänkin kanssa. Liimasin varpaat ensin kiinni ja sitten siihen päälle ommellun muun hupun, sillä varpaiden ympäryksiä ei olisi millään saanut ompelemalla.

Käsitassut/hanskat oli melko yksinkertaista tehdä, kun sovimme, että ne saavat olla sormikastyyliset, jotta niillä voi tarvittaessa tehdä jotain. Piirsin vain käteni ääriviivojen avulla kaavan paperille, ja lisäsin sormien väleihin kaitaleet, jotta sormille sai enemmän tilaa.

Verkkaripuku

Väiskipehmo on aika vanha, joten sillä on vanhentunut JKU:n verkkapuku. Kokonaisuutta suunnitellessa tilaajat pyysivät, että saisivat myös samanlaisen verkkapuvun, kun seuralla oli vain uusia käytössään ja he halusivat säilyttää hahmon samanlaisena.

Verkkapuvun haastavin osa oli JKU:n
painatus selkään, mutta lopputulos oli
kuitenkin sen arvoinen.

Puvun ompeleminen oli sinänsä hyvin yksinkertaista, kun sain koululta
sopivan kokoiset miesten verkkaripuvun kaavat, joilla sain suoraan
sopivat kappaleet. 

Verkkapukuun kuului tietysti myös ihanilla retroraidoilla olevat
housut, jotka ovat sen verran väljät ja pitkät, että käyvät
kuminauhan ansiosta monen kokoiselle.

Huzzah!

Iso urakka ohi! Viime silaus pukuun oli etuosaan ommeltu JKU:n logo, joka heiltä onneksi löytyi, sen kun ompeli kiinni vain. Keskellä minun päällä ja oikealla yksi toimiston porukasta pääsi kokeilemaan pukua päälleen.