Valottaja

Yhteisen ikkunaprojektin lisäksi saimme tehtäväksi tehdä pareittain/pienissä ryhmissä jonkinlaisen valoa hyödyntävän teoksen Valon kaupunki -viikonloppuun. Tehtävänantona oli suunnitella ja valmistaa skandinaviseen mytologiaan liittyvä valottaja, joskin sanottiin myös että skandinaavinen mytologia aiheena on vain suuntaa-antava. Maksimitilavuudeksi annettiin 500 litraa ja materiaalit mielellään jotain ei sieltä kallimmasta päästä. Saimme ohjeet ennen parien jakoa joten ensimmäisiä ideoita mietin itsekseni.

Ensimmäinen idea mikä tuli mieleeni skandinaavisesta mytologiasta oli Huldra, haltijahahmo, joka tanssii niityillä ja viettelee nuoria miehiä. Sen selässä on tarinan mukaan aukko, joka olisi sopinut valoteemaan hyvin sinänsä, että valo olisi voinut lloistaa sieltä läpi. Toinen ideani oli Lygtemand, skandinaavisen mytologian versio virvatulista, jotka johdattavat matkailijoita harhaan metsässä. Sen pää on tulessa ja jos olisi saanut ulkotulen käyttöön se olisi ollut mukava toteuttaa, olisi voinut laittaa tulen pään liekiksi.

Ensimmäisenä päivänä kun varsinaisesti aloimme suunnittelemaan teosta parit arvottiin ja pääsimme neuvottelemaan. Sain parikseni Jennan ja ohjeeksi annettiin keksiä mahdollisimman paljon ideoita. Keksimmekin hyviä toteuttamiskelpoisia ideoita ja lopulta päädyimme Jennan ehdottamaan shamaanirumpuun, joka valaistaisiin sisältä ulos päin.

Suunnitelmien jälkeen aloimme miettimään toteututsta tarkemmin ja pohdinnan jälkeen päätimme tehdä rummusta mahdollisimman ison, joten laskimme kaavojen avulla minkä korkuinen ja millainen rummun pitäisi halkaisijaltaan olla, jotta sen tilavuus olisi noin 500 litraa. korkeudeksi tuli 40 cm ja halkaisijaksi noin 120 cm, joka eli vielä hieman tekovaiheessa. Kehän materiaaliksi otimme viilun, mutta rumpukalvon materiaali oli hieman auki, koska suunnitelmissa oli, että rummusta kuuluisi ääntä, joten sen pitäisi olla siihen soveltuvaa. Mietimme jonkinlaista muovia alusta asti, yhtenä vaihtoehtona puhuimme mm. rakennusmuovista.

Ensimmäinen testi, jonka mittasuhteet ovat aivan pielessä, se on paljon kapeampi kuin varsinainen rumpu tulisi olemaan. Meillä oli viilusuikale jonka kävin taivuttamassa kostuttamisen avulla ja nitojan metsästyksen jälkeen laitoin sen niiteillä kiinni. Kokeilimme kalvoksi tavallista läpinäkyvää teippiä ja lätkimme toiselle puolelle silkkipaperia. Oikealla testi miten valo näkyisi läpi paperista.

Testirummun vieressä rumpukeppi, jonka Jenna toi kotoaan sekä tuleva rumpukalvo,
Irmelin vinkkaama vaatetuksen puolelta löytynyt muovi, jonka varsinainen
käyttötarkoitus ei aivan selvinnyt. 

Jossain vaiheessa pääsimme kunnolla työn touhuun ja liimaamaan kasaan varsinaista rummun kehää. Kokeilimme ensin pienemmillä palasilla millä tavalla viilut kannattaisi liimata yhteen ja päätimme vain liimata ne päällekäin sen sijaan että liimaisi palat liitoskohtaan laitettavaan lisäkappaleeseen, ihan vain siksi että se olisi yksinkertaisempaa ja meillä ei ollut mitenkään liikaa aikaa.

Kävimme ostamassa liimaamista varten oman purkinkin, ja saimme käytettyä siitä suurimman osan. Ensimmäisestä kehästä ei alunperin välttämättä ollut tarkoitus tulla varsinaista työtä, mutta siinäkin aika tuli vastaan ja päätimme saada sen toimimaan kerralla, jotta jäisi kunnolla aikaa myös kalvon asettelemiseen ja värjäämiseen.








Liimasimme kasaan vähän ensimmäistä kokeilua suuremman kehän jatkotestejä varten ja kävimme kokeilemassa kalvoon liittyviä asioita siihen.

Kokeilimme Jennan ideaa leikata muovista ympyrä ja kaistale ja ommella niistä rummun muotoinen huppu joka laitettaisiin rummun päälle. Ompelemisessa oli kuitenkin  se ongelma, että naru repi reikien reunat, eikä muivi varsinaisesti ollut kovin kireällä. Suunnittelimme myös kalvon kiristämistä kahden renkaan avulla niinkuin esimerkiksi afrikkalaisia rumpuja valmistettaessa tehdään, mutta sekin olisi täytynyt kokeilla kunnolla ensin, joten ajan puutteen vuoksi (ja koska valoteos ei ole varsinainen rumpu jonka täytyisi soida kauan kunnolla) hylkäsimme valitettavasti senkin ajatuksen.

Kiinnittämisen lisäksi kokeilimme maalata kalvoa, koska ajattelimme että se olisi hyvä keino värjätä se. Maalasimme sisäpuoelta, jotta muovi suojaisi maalia kosteudelta. Valitsemamme maalit olivat akryylivärejä ja ne toimivat ihan hyvin. Huomasimme, että pintaan tulevat shamaanikuviot pitää maalata ensin, jotta ne eivät jää muiden värien kerroksen taakse piiloon.

Maalaamisen lisäksi kokeilimme reunakoristeen ompelua, sillä halusimme muivin reunaan jotakin.

Tadaa, melkein koko liimapurkin käyttämisen ja muutamien vaatteiden sotkemisen jälkeen kehä oli lopulta koossa ja pääsimme kiinnittämään rumpukalvoa. Se ei ole aivan niin tukeva kuin olisin toivonut vaikka laitoimmekin kaksinkertaisen kerroksen viilua, mutta tulimme siihen tulokseen että se kestää tarpeeksi hyvin. Se ei myöskään onneksi ole kovin painava joten sitä on helppo liikutella yksinkin.

Aikarajan painaessa niskaan ja tietäen että muutakin tekemistä vielä olisi päätimme laittaa kalvon kiinni niiteillä. Aloitimme yhdeltä reunalta ja kiristimme ristikkäin pikkuhiljaa aina vain niittejä lisäten kunnes saimme tasoitettua kireyden ja lisäsimme vielä vähän tueksi. Kalvo pysyi paikallaan ja siitä jopa kuului ääni! Siitä voi toki väitellä onko se varsinainen rummun ääni mutta ei puhuta siitä...

Siinä jossain vaiheessa teimme myös
kepin käärimällä sen toiseen päähän
hukkakankaita ja liimaamalla niitä
vähän kiinni. Päälle haluamamme
valkoinen kangas ja se kiinni kankaan
suikaleella ja keppi oli valmis.

Seuraavaksi vain rumpu lattialle ja pensselit käteen ja jotain sovellettuja
shamaanikuvioita rummun pintaan. Mietimme kuvioille tarinoita,
keskikuvio voisi olla vaikkapa kompassi, sivuilla on aurinko ja kuu ja
asumuksia, toinen kuvastaa tuonelaa ja toinen maanpäällistä elämää jne.

Väriä pintaan! Yritimme hakea jonkilaista inspiraatiota revontulista
ja maalasimme sen mukaan.

Maalattuna ja pystyssä.

Viimeinen vaihe ennen kuin kaikki olisi vailmista oli reunaommel.
Valitettavasti löytyi vain yksi oikeasti hyvä neula, mutta onneksi ompelu
onnistui toisellakin. 

Kun rumpu oli valmis veimme sen odottamaan varastoon päivää jolloin teokset laitettaisiin paikoilleen.

Vihdoin paikallaan reitin varrella. Asettelimme sen niin, että se näkyy mhdollisimman hyvin rietin suuaukoille, jotta se loistaisi sinne ja houkuttelisi ihmisiä kulkemaan kankaalla. Vasemmalla myös rumpua varten keksimämme esittelyteksti.

Ja pimeällä. Kuvissa valo ei näytä aivan niin hyvältä kuin paikan päällä, mutta välittyy melko hyvin kuitenkin. Olimme kokeilleet sitä jo valojen kanssa sisällä, mutta tunnelma oli aivan erilainen ulkona. Valo myös näkyi toivotusti hyvin kauas polulle.

Olen aika ylpeä saavutuksestamme, onnistuimme aikarajan sisällä ja lopputulos vastaa suunnitelmaa hyvin tarkasti. Sointi on vähän niin ja näin, mutta jos olisi ollut enemmän aikaa tehdä rummusta tukevampi ja kokeilla enemmän kalvon kanssa, olisimme varmaan saanut paremman äänenkin aikaiseksi. Rumpu oli kuitenkin näyttävä ja sitä uskallettiin rummuttaa, mikä tosin näkyi jälkeenpäin, mutta vaurio oli melko pieni. Se keräsi katseita ja kehuja ja monet pysähtyivät ottamaan kuvia, mikä tietysti lämmittää mieltä.